Blääh

Kello ei oo vielä kaheksaakaan ja mulla on nyt jo tylsää. Herääminen tänä aamuna oli yllättävän helppoo, vaikka nukkumaanmeno meni kovin myöhälle enkä edes saanut heti unta. Syvää unta tuli kuitenkin 17% mikä on paljon, enkä heränny kertaakaan. Ehkä sen takia sitten aamulla oli levänneempi olo... Jalat kyl meinas taas olla vähä spagettiset, mut se meni aika nopeesti ohi.

Lenkki meni aivan hyvin. Kovin oli aavemainen tunnelma, kun ilma on synkkä, oli ihan täysin hiljaista eikä ketään missään. Musta on alkanu tuntua, et mun kunto huononee sitä mukaa kun lenkkeilen? Pari viikkoa sitten jaksoi helposti 5km pururadalla mut tänäänkin tuo neljä tasaisella asfaltilla meinas vähän tihkaista. Oletan sen johtuvan siitä, että käyn pitkähköllä lenkillä joka päivä, tarvis kai lepoa. Lauantain olis tarkotus olla vapaapäivä ja aamulenkin oonkin jättänyt pois, mutta jotenkin kummasti eksyn silti iltalenkille... Huomenna ajattelin yrittää levätä ihan oikeesti.

Mä odotin koko päivän eilen sen psykiatrin puhelua ja puol neljän mais jo luovutin et ei se perkele soita. Lakkasin päivystämästä ja menin röökille ilman puhelinta, takaisin tullessa se soi! Kerroin sille oireista, eli siitä hajusta, ruokahaluttomuudesta, omituisista päätöksistä ja päivittäisestä iltapäiväahdistuksesta tällä viikolla. Se ehdotti kokeiluun ottaa yks Olanzapiini jo päivällä, sitten jos/kun ahdistus alkaa. Pitäis auttaa sen lisäksi myös siihen hajuun ja todennäköisesti myös ruokahalu kasvaa ja mieli rauhoittuu. Toivottavasti se vain ei väsytä liikaa..

Koiratekstiä:

Oltiin eilen sielä mätsäreissä, mukana oli myös Fian sisko. Fia meni tosi hienosti aiempaan verraten, jaksoi jopa välillä keskittyä! Oon tosi tyytyväinen 😊 Fian sisko hyppi ja pomppi, välillä kieltäytyi liikkumasta ja välillä pysymästä paikoillaan. Eli sitä samaa mitä Fia teki ekoissa ja vielä tokissakin mätsäreissään. No mutta joo, arvatkaapas kumpiko palkittiin! Mä lupasin olla ikuisesti katkera.

Jida odotteli kotona. Koska mulla on laho pää, olin unohtanu tankata Kongit, joten jätin sille kylkiluun pätkän tekemiseksi. Sit mua alkoi matkalla (taas) ihan hirveesti ahdistaa, et mitä jos siitä irtoo joku terävä pala ja se tukehtuu siihen... Jida on aina syönyt luita, Jida osaa syödä luita, Jida ei ole koskaan meinannutkaan tukehtua luuhun, eli ei mitään havaintoa mistä moinen pelkotila iski.

Koirateksti päättyy.

Tänään kympiltä sinne diakoniaan. Reipas 1,5h aikaa juoda paljon kahvia. Mua jotenki jännittää, vaik se nainen on tuttu ja tosi mukava, en mä taas ymmärrä... Mä oon ymmärtäny itteeni melko vähän viime aikoina.. Koko pieni pää on ihan sekaisin.

Suattaapi se johtua vieläkin iskästä. Mä tajusin tos yks päivä, et mulla on ollu niin paljon tekemistä iskän asiois, firman asiois ja koiranpentua kasvattaes, et mä en oo tainnu ehtiä surra. Nyt kun kaikki alkaa olla valmista, niin taitaa olla aika. Ja tavallaan on tosi tyhjä olo, kun tässä on nyt puoli vuotta kuluttanut kaikenmaailman asioihin ja nyt ne hoidettavat asiat alkaa olla loppu. Mistä uutta sisältöä elämään, kas, siinäpä vasta kysymys.

Mä oon alkanut näkeen kuvia iskästä siellä arkussa. Mähän kävin sielä kappelissa ennen hautajaisia hyvästelemässä. Nyt meinaa tulla itku. Jos asian sanoo ääneen (kirjoittaa) niin siitä tulee totta. En oo puhunu tästä kellekkään ja joskus alkuviikosta ne kuvat alkoi pyörimään päässä...

Noniin, itku ja ahdistus ovat jälleen keskuudessamme. Hyvin meni tääki. En mä kyllä vielä sitä Olaa ota, kun kello on vasta noin... Joskus puoliltapäivin ehkä olis hyvä aika. Juu ei tästä tuu enää mittää, mä jumitin tuohon edelliseen kappaleeseen... Sii juu.