Aijjaa.

Eilinen oli raskas päivä sinänsä, että hoidin taas ripakopallisen iskän ja firman juttuja. Sit kävin kattoos Jidaa ja vaaveja. Mä olin niin katkipoikkiväsynyt kun vaan voi olla! Ihan tsippi! Kuten joku tarkkasilmäinen saattoi huomata, en jaksanut ees kirjottaa. Mut matkustin kuitenkin Seinäjoelle veljen luo.

Iskän kuolinilmoitus oli lehdessä eilen ja vielä Ilkan isojakopäivä, niin jos joku kotikunnassa ei vielä tiennyt iskästä, niin nyt ainakin tietää. Enkä mä halua edelleenkään törmätä tuttuihin jotka tietää, joten parempi piileskellä täällä. Mun painajaisissa joku kaupassa vastaan tuleva syöksyy halaamaan ja ottamaan osaa. Nou tänks. Puhelimessa ja netissä sen vielä kestää, mut oon aika varma et itku tulis sillee livenä.

Hautaustoimistosta soitettiin tänään, että maanantaina iskä siirretään teekoosta siunauskappeliin. Siinä siis mahdollisuus päästä katsomaan. Poliisin mukaan iskässä ei ole ulkoisia vammoja, mikä auton vaurioita katsoessa on täysin käsittämätöntä, mut kun niin on sanottu niin olen ihan varma että haluan mennä. Uskoisin kyllä, että haluaisin vaikka oliskin. Mä en sanoin osaa kuvailla sitä fiilistä, joka täs asias mun sisällä jyllää. Siihen ei vaan oo sanoja.

Tavallaan sitä ei vieläkään ihan täysin oo käsittänyt, että iskä on poissa. Mitä pidemmälle asiat etenee, mitä enemmän juttuja hoitaa, sitä todellisemmalta se tuntuu, mutta silti. Myös tää tunne on sanoinkuvailematon.... Sisko oli valikoinut siihen risti-ilmoitukseen hyvän värssyn, tälläsen:

Me lähdemme elämästä,

emmekä kuitenkaan lähde.

Me elämme edelleen kaikessa,

mitä me olemme tehneet.

Kaikki mitä olemme ajatelleet,

sanoneet ja olleet,

jää elämään ja valaisee toisten teitä.

Me kuolemme,

emmekä kuitenkaan kuole, 

vaan elämme niiden sydämissä,

jotka ovat rakastaneet meitä.

-Martti Lindqvist-

Nyt näin sadannellatuhannennella kerralla mä kykenin sekä lukemaan, että kirjoittamaan sen ilman itkua. Vähän nousi tippa linssiin, myönnän. Mut toi on niin totta! Jotenkin sen lukeminen yhä uudestaan tekee tästä enemmän totta.

Mua vähä ahistaa-nahistaa, että maanantaina siihen iskän siirtoon on kutsuttu myös iskän sisarukset. Siis ei sinänsä, en halua kieltää ketään halukasta iskää hyvästelemästä ja näkemästä, mutta olin ajatellu et se olis sellanen perhejuttu. Sellanen rauhallinen. Suku kun on iso, niin siitä kokoontumisesta tulee kaikkea muuta paitsi rauhallinen. Ja toinen asia joka risoo, on nähdä ne kaikki sukulaiset. Mä olin odottavinani että mun tarvii kohdata kaikki vasta hautajaisissa. Mutta. Näillä mennään kun ei muutakaan voida. Ei sillä et mun suvus olis mitää vikaa, jotenki se vaan tuntuu raskaalta jo ajatuksena.

Suunnitelmilla on tapana muuttua täs sekasotkus, mut tän hetkisen tiedon mukaan meen vanhimman veljeni kanssa maanantaina het aamusta käymään firman kirjanpitäjällä. Sais vähä lisää selkoa ja lisäks mulla on läjä paperia, joita hän tarvitsee. Sit Niina tulee poikkeen ja sen jälkeen sinne kappeliin. Kiireinen maanantai. 

Mä olin aika viisas, kun suunnitelma oli olla tääl Seinäjoella perjantai-illasta sunnuntai-iltaan, mut otin varooksi kolmeksi päiväksi lääkkeet. Mikäli tän hetkinen suunnitelma toteutuu, mä myös tarvin ne kaikki. 

Joopa joo, siinä kai tän päivän mietteet aika pitkälti. Jatkamme taas ensi kerralla 😊 Pai!