Päivä.

Huh. Otin illalla lääkärin suosituksesta Opamoxin, lääkäri siis sanoi että ehkä kannattais nyt toistaiseksi ottaa noita "tarvittaessa nukahtamiseen" -lääkkeitä säännöllisesti. Nukuin sit sellasen puoliskan vuorokautta ja olin herätessäni pihalla ku postilaatikko. No, unelmien täyttymys kun sai aamusavuille aamukahvin mukaan, kun veli oli herännyt jo aiemmin ja keittänyt.

Siinä kun suurin tokkura haihtui niin rupesin laittaan ruokaa, kun äiti, toinen veli ja pikkusisko oli tulossa syömään. Siinä sitten tunti juoruiltiin puhelimessa iskän yhtiökumppanin kanssa selvitellen firman asioita. Aika järkyttävää tekstiä, en nyt sen kummemmin sitä tähän avaa. Mut järkyttävää. 

Syötiin ja lähdettiin äitin ja pikkusiskon kans vaatekauppaan ettimään mulle hautajaisiin vaatteita. Mä onnistuin aika taidokkaasti pitämään itteni kasassa sielä kaupassa, vaikka oonki myyjän mielestä vielä läskimpi ku omasta mielestä. Se toi mulle M-koon mekon sovitettavaksi! M! Mikä loukkaus. Ite mekko oli oikeenki kiva ja sellanen ostettiin. S-kokoisena. S! No joo, unohdetaanpa nyt se. Vaikka niin hyvin kaupassa pysyinkin kasassa, itku tuli heti kun sieltä pääsi pihalle. Niiden vaatteiden osto taas jotenkin iski tajuntaan et hei, mä oon nyt tekemässä jotain, joka liittyy iskän hautajaisiin. Hautajaisiin. Oman iskän. Tiättekste? Sanoinkuvailemattoman kamala fiilis.

Niin, tää koko touhu on jotain sanoinkuvailemattoman kamalaa. Mun koti on vähä niinku pommituksen jäljiltä. Ei vaan nyt jaksa kinostaa. Onneksi äiti aina välillä käy kyläs, niin ees keittiö näyttää about ihmisasumukselta. Mut imurointi ja pyykinpesu täs olis nyt sellasia, mitä pitäis väkisinki saada aikaseksi, mut ei. Ei onnistu. 

Mä oon nyt ensimmäistä kertaa 9 päivään yksin kotona, kun porukka lähti Seinäjoelle. Olisin toki voinu mennä mukaan, mut aattelin et eiköhän se oo jo korkee aika alkaa pärjätä. En mä kyllä keriinny olla yksin ku vissiin pari tuntia ennen ku pyysin ystävää kyläilemään tänään 😁

Pentulaatikon reunallakin äsken kävin. Kampasin Jidan ja juttelin vähän talon isännän kanssa. Ja ihmettelin miten ne haisevat puolikuolleet marsut onki niin söpöjä pyrkiessään nisälle. Taisin myös vähän rakastua, kun (nyt vasta) huomasin yhdellä tytöistä valkoisen hännänpään! 😍 Sillä oli myös valkoiset tassut ja pläntti rinnassa. 

Mä oikeesti oon täs nyt kaivannu ulkopuolista juttuseuraa. Tiäks, kun sisarukset ja äiti kantaa omaa taakkaansa tän kaiken keskellä, niin en mä haluu niitä rasittaa avautumalla. SiksiKIN mulla on tää blogi, Niina ja pari yltiörakasta ystävää. Vaikkakin, oon ollu viime aikoina maailman paskin ystävä, kun ei oo juuri jaksanut pitää yhteyttä. 

Teksti taitaa jälleen olla vähän sekava, kun mun päässä ei nyt oikeen liiku mikään, ainakaan missään järjestyksessä. Mut sainpahan taas sanottua mitä oli asiaa. Nyt vois täs vieraita odotellessaan vaikkapa..... Tehdä jotain. Se on hyvä suunnitelma. Pai!