Tää on jännää. Kummaa herätä ilman että tarvii varoa herättämästä ketään. Kummaa herätä toivottamatta kenellekään hyvää huomenta. 10pv veljen kanssa yhdessä kuitenkin oltiin, niin on tää outoa.
Noi vaan laitoin itelleni ruuan. Tai siis keitin perunoita ja lämmitin eilistä soosia ja tein salaatin. Mua vähä jännitti et kuinka tuo syöminen sujuu nyt yksin ollessa, kun onhan se nyt paljon kivempi kokata jollekin muulle kun vaan itelleen. Jotenki sen safkan eteen jaksaa nähdä enemmän vaivaa, kun on muita syömässä.
Mä en oo saanu täälä kotona aikaseksi yhtään mitään iskän onnettomuuden jälkeen. Tai keittiö nyt on aika siistis kunnos, mut on siitä äitiäkin kiittäminen. Tiskikoneen sain käyntiin ruuan jälkeen ihan itte. Nyt pitäis pestä pyykkiä ja imuroida, mut ei huvita. Pitäis myös pitää Salkkarit-maraton, kun toi mun digiboksi alkaa automaattisesti poistaa yli 3kk vanhoja tallennuksia ja mä meen just sen verran jäljes. Sekään ei oikeen huvita. Mikään ei nyt oikeen huvita.
Sellanen syvä uupumus. Henkinen ja fyysinen... Kaupas sain ystävän kans käytyä, en uskaltanu mennä yksin.. Mä en kestä enää yhtäkään osanottoa, mä hajoan. Sen puolesta tekis mieli mennä takas sinne Seinäjoelle, sielä ei ainakaan tarvi törmätä tuttuihin.. Tai se on huomattavasti epätodennäköisempää.
Mä oon nyt koko päivän tätä tekstiä kirjottanut, mut ajatukset taas harhailee ihan miten sattuu. Ei tästä nyt vaan tuu mitään. Saunan laitoin päälle, katotaan jaksanko viä mennäkki sinne.. Heip.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti